Bongasin Twitteristä hauskan termin: sääntelypsykoosi (regulation psychosis, kiitos @tanelitikka). Jäin miettimään asiaa.
Talouden yskiessä on taas noussut paljon puhetta erityisesti yrityksiä koskevasta sääntöviidakosta ja sen tuhoisasta vaikutuksesta luovuuteen ja kasvuun. Liika sääntely on ilman muuta haitallista. Se teettää tuottamatonta työtä ja kasvattaa kustannuksia. Ongelma piileekin ensimmäisessä sanassa: “liika”.
Jos asiaa vaivautuu hetkenkin ajattelemaan ymmärtää helposti, että on lähes mahdoton määritellä selkeästi ja yleisellä tasolla milloin sääntelyä on liikaa ja milloin ei. Ääripäät on helppo identifioida, mutta ne eivät paljoa auta – totuus on jossain siinä välissä. Ja se väli on pitkä.
On myös ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, että sääntely on kehittyneen yhteiskunnan välttämätön ominaisuus. Primitiivisissäkin yhteisöissä on sääntöjä, vaikkei niitä olisikaan kirjattu laeiksi ja asetuksiksi. Sääntelyllä luodaan turvallisuutta, ennustettavuutta ja luottamusta, ja nämä ovat myös taloudellisen toimeliaisuuden ja kasvun välttämättömät rakennusaineet.
On kuitenkin selvää, että millä tahansa sääntelyn alueella on helppo mennä liian pitkälle. Näin siksi, että sääntelyn tavoite on aina hyvä ja kannatettava, esimerkiksi kuluttajan suojaaminen. On helpompi kannattaa kuin vastustaa hyvää tarkoittavaa uutta sääntöä. Lisäksi sääntöviidakon kasvattamisen pussiin pelaa inhimillinen turvallisuuden kaipuu. Aina kun sattuu jotain ikävää, julkisuus täyttyy puheista tyyliin “Miten tämä on mahdollista”, “Eikö tämä pitäisi kieltää”, ja niin edelleen. Ja vastauksena on helposti uusi kielto tai määräys.
Uusia kieltoja ja sääntöjä syntyy siis ikään kuin luonnonlain omaisesti yhteiskunnan kehittyessä, ja yleisinhimillisistä ominaisuuksista johtuen. Jatkuvat sääntötalkoot ovat tarpeen, koska emme pysty määrittelemään yleisiä periaatteita joista näkisimme heti milloin sääntelyssä ollaan menossa liian pitkälle.
Yleinen voihke liiasta sääntelystä ei kuitenkaan johda mihinkään. Ja lisäksi se on älyllisesti epärehellistä. Kiihkeinkään sääntelyn purkaja ei varmasti tarkoita sitä, että kaikki sääntely pitäisi poistaa. Yleensä valituksen takaa löytyy joku selkeästi yksilöitävä sääntö, joka koetaan liian pitkälle meneväksi. Se pitää rohkeasti mainita ja nostaa keskusteluun. Vain täten saamme aikaan prosessin joka voi johtaa tulokseen.
Internet-talous on uusi alue johon liittyvä regulaatio ei vielä ole kovin laajaa. Mutta se tulee laajenemaan. Osa sääntelystä tulee olemaan tarpeellista ja osa (valitettavasti) turhaa. Emme voi välttää turhaa sääntelyä yleisillä sääntelyn vastaisilla itkuvirsillä, vaan olemalla valppaina ja kohdistamalla valitukset selkeästi yksittäisiin sääntöaloitteisiin.
